Amanda Nunes vältti väliaikaisen mestaruusottelun

Norma Dumont ei teeskentele suhtautuneensa kevyesti Amanda Nunesin päätökseen.

Kun Dumont oli sanonut olevansa valmis astumaan interim-tittelitaisteluun, kun Kayla Harrison joutui vetäytymään, hän vaikuttaa nyt avoimen ärsyyntyneeltä siitä, miten koko asia meni. Hän sanoo Nunesilla olleen mahdollisuus ottaa se taistelu, mutta tämä ei halunnut sitä. Eikä hän lopettanut siihen. Dumont meni niin pitkälle, että kysyi, saattoiko Nunes kieltäytyä siitä siksi, että pelkäsi häviävänsä ennen Harrison-taistelua.

Se on kova heitto Nunesin kaltaiselle ottelijalle, kaikesta turhautumisesta huolimatta. Amanda ei ole vain yksi entinen mestari, joka roikkuu divisioonan laitamilla. Hän on edelleen yksi lajin naisten puolen suurimmista nimistä, ja kaikki hänen paluuseensa liittyvä saa nopeasti huomiota. Dumont tietää sen. Hän tietää myös, että hänen oma nimensä kuuluu paljon kovempaa heti, kun hän asettaa itsensä suoraan sen tarinan eteen.

Dumont halusi taistelun ja sanoo nyt ääneen sen, mikä on jäänyt sanomatta

Dumontin versio on yksinkertainen. Tittelitilaisuus oli siinä otettavissa, hän oli valmis hyppäämään mukaan, eikä Nunesilla ollut kiinnostusta tehdä sitä, ellei kyseessä ollut kiistaton vyö. Nunes on jo aiemmin tehnyt oman kantansa selväksi sanoen haluavansa otella vain oikeasta tittelistä, ei interim-tittelistä. Dumont ei selvästikään pitänyt siitä vastauksesta. Hänen näkökulmastaan se näyttää valikoivalta paluulta, joka rakentuu yhden tietyn kilpailun ja yhden tietyn vastustajan ympärille koko divisioonan sijaan.

Siinä jännite todella piilee. Dumont ei ole harmissaan vain mahdollisen tittelitilaisuuden menettämisestä. Hän myös kyseenalaistaa Nunesin paluun logiikan. Hänen näkemyksensä mukaan tässä on vähemmän kyse mestarista, joka palaa tyhjentämään painoluokan, ja enemmän henkilökohtaisesta kaunasta Harrisonia kohtaan. Hän jopa sanoi uskovansa, että Nunes voisi jäädä uudelleen eläkkeelle heti sen taistelun jälkeen. Jos Dumont näkee sen niin, on ymmärrettävää, miksi hän kuulostaa ärsyyntyneeltä. Hänen näkökulmastaan vyökuviota muovaavat isommat nimet ja henkilökohtaiset agendat, kun taas kaikille muille sanotaan, että pitää odottaa.

Dumont kuulostaa myös siltä, että hän on kyllästynyt jumittumaan samaan paikkaan. Hän on pyytänyt isompia otteluita, ja hän sanoo, ettei niiden saaminen ole ollut helppoa. Kun siis ikkuna avautuu, vaikka vain lyhyeksi aikaa, ja sulkeutuu ilman että hän pääsee siitä läpi, turhautuminen purkautuu. Tuolla ranking-sijoituksella olevat ottelijat tietävät, kuinka nopeasti momentum kuolee, kun divisioona alkaa pyöriä muutaman isomman nimen ympärillä. Jos et ole jo kiinni pääotsikossa, voit päätyä katselemaan oman tilaisuutesi katoavan, kun kaikki puhuvat jonkun toisen paluusta.

Samalla tämä on juuri sellainen väite, joka saa ihmiset väittelemään nopeasti. Osa faneista kuulee Dumontin sanovan vain tekevänsä sitä, mitä haastajien kuuluu tehdä: pakottaa tiensä keskusteluun ja tehdä siitä epämukavaa isommalle tähdelle jättää hänet huomiotta. Toiset kuulevat sen kaukaa haettuna, koska Amanda Nunes on jo tehnyt liikaa lajissa, jotta pelko kuulostaisi uskottavalta selitykseltä. Tämä jakautunut reaktio on osa syytä siihen, miksi tarinalla on puhtia. Se osuu kahteen hermoon yhtä aikaa. Se tökkiä Nunesin perintöä ja sitä, miten mestaruusmahdollisuuksia jaetaan, kun tähtivoima on mukana.

• Dumont sanoo olleensa valmis astumaan väliaikaiseen mestaruusotteluun.
• Hän uskoo, ettei Nunes ollut kiinnostunut ottamaan sitä vastaan.
• Hän jopa kyseenalaisti, oliko pelolla häviämisestä osuutta asiaan.
• Kommentit lisäävät lisää lämpöä mestaruuskuvioon Harrisonin ja Nunesin ympärillä.

Dumontille itselleen tämä on myös älykäs ajoitus. Hänellä on vielä asioita hoidettavana UFC Vegas 116:ssa Joselyne Edwardsia vastaan, ja hänen täytyy voittaa se ottelu ennen kuin mikään isompi mestaruuspuhe todella pitää pintansa. Mutta ottelijat eivät odota häkin oven sulkeutumista aloittaakseen paineen rakentamisen. Hän varmistaa, että hänen nimensä pysyy kiinni painoluokkansa suurimmassa käytettävissä olevassa keskustelussa. Ja jos hän voittaa, nämä kommentit toistetaan entistä kovemmin.

Kaiken taustalla oleva isompi ongelma on se, johon UFC törmää aina, kun merkittävä entinen mestari palaa. Divisioona alkaa taipua tuon paluun ympärille välittömästi. Rankingit merkitsevät, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Ansiot merkitsevät, mutta vain kunnes isompi tarina astuu ovesta sisään. Dumont käytännössä sanoo näkevänsä sen tapahtuvan reaaliajassa, eikä hän pidä siitä, mitä se kertoo hänen paikastaan jonossa.

Nyt pallo pyörii, riippumatta siitä, pitääkö kukaan kommenteista vai ei. Dumont on sanonut sanottavansa. Nunesin kanta on jo tiedossa. Harrison on edelleen mestaruuskuvion keskipiste. Ja muulle divisioonalle jää yritys taistella tiensä tarinaan, jota rakennetaan jatkuvasti jonkun toisen ympärille. Sieltä yleensä tulevat terävimmät sitaatit. Haastaja tuntee eron sen välillä, mitä hän luulee ansainneensa ja mitä parrasvalot todella palkitsevat, ja ennemmin tai myöhemmin hän sanoo täsmälleen sen, mitä ajattelee.