Deiveson Figueiredon UFC-ura

Deiveson Figueiredo ei koskaan näyttänyt mieheltä, joka olisi rakennettu mukavuuden keskellä. Jo ennen vöitä, ennen mestaruusotteluita, ennen öitä jolloin koko lentosarja alkoi kiertää hänen nimensä ympärillä, hänen uransa etenemisessä oli jotain karheaa. Hän tuli Souresta, Marajón saarelta Brasiliasta, kaukana kiillotetusta kuvasta, jonka ihmiset mielellään liittävät mestareihin näiden menestyttyä. Varhainen elämä oli ensin työtä, ei parrasvaloja. Hän kasvoi kovan ympäristön keskellä, auttoi perhettään, teki ruumiillista työtä ja kantoi miehen katsetta, joka ymmärsi alusta asti, että jos kamppailu aikoisi muuttaa mitään, se tapahtuisi vain vuosien paineen ja itsepäisyyden kautta.

Tällä taustalla on väliä, koska sen voi edelleen nähdä tavassa, jolla hän rakensi itsensä ammattilaiseksi. Figueiredo ei ollut koskaan sellainen lentosarjalainen, joka olisi tuntunut sarjaan tehdystä. Hän näytti liian tanakalta, liian ilkeältä, liian painavalta käsistään siihen vanhaan käsitykseen, joka ihmisillä oli kevyemmistä painoluokista. Kun monet fanit kuulivat yhä sanan "flyweight" ja kuvittelivat nopeutta ilman uhkaa, hän ilmestyi paikalle hyvin erilaisen kuvan kanssa. Tukeva ruumiinrakenne. Todellista voimaa. Kovia alapotkuja. Vahva clinch. Tiukat guillotine-uhkat. Tarpeeksi fyysisyyttä saamaan hyvätkin vastustajat näyttämään siltä kuin heidät raahattaisiin otteluun, jota he eivät oikeastaan halunneet.

Eikä hän saapunut MMA:han selkeänä, ilmeisenä ihmelapsena. Hänen täytyi löytää tiensä lajiin elämän kautta, joka vaati häneltä jo paljon. Hän työskenteli muurarina ja kampaajana ennen suurempien rahojen tuloa. Nämä yksityiskohdat ovat tärkeitä, koska ne selittävät osan hänen uransa nälästä. Tämä ei ollut mies, joka ajelehti kamppailulajien läpi odottaen jonkun tunnistavan lahjan. Tämä oli mies, joka yritti tehdä kamppailusta tien ulos, eläen samalla yhä siinä elämän osassa, jossa jokainen harha-askel maksaa enemmän kuin ylpeyden.

Kun hän sitoutui täysin, nousu alkoi näyttää nopeasti vakavalta. Hän rakensi voittoja alueellisilla areenoilla, hankki mainetta Jungle Fightissa ja kantoi mukanaan sitä väkivallan ja itsevarmuuden yhdistelmää, joka yleensä pakottaa promootion kiinnittämään huomiota, luottaa se sitten täysin ottelijaan tai ei. Tyyli ei ollut koskaan vaikea nähdä. Figueiredo halusi satuttaa ihmisiä. Hän ei yrittänyt varastaa eriä puhtailla pienillä osumilla. Hän yritti saada painoluokan tuntumaan raskaammalta kuin sen oli tarkoitus olla. Se teki hänestä heti kiinnostavan.

Kun hän pääsi UFC:hen, hän ei saapunut valmiina tuotteena, jonka ihmiset nyt tuntevat. Mutta muoto oli jo olemassa. Hänellä oli keho kuin jollakulla, joka näytti laihduttaneen liikaa päästäkseen kärpässarjaan, mielenlaatu kuin jollakulla, joka uskoi jokaisen vaihdon voivan päättyä lopetukseen, ja sellainen fyysinen itsevarmuus, joka voi tehdä ottelijasta vaarallisen jo ennen kuin tekninen kokonaiskuva tulee valmiiksi. UFC-uran alkutaipaleella se riitti saamaan ihmiset puhumaan. Sen, mikä teki urasta myöhemmin suuremman, oli se, kuinka paljon monipuolisemmaksi ja taistelukokeneemmaksi hän tuli, kun divisioona alkoi todella laittaa vastaan.

Ensimmäinen todellinen varoituslaukaus tuli Joseph Moralesia vastaan. Figueiredo jyräsi hänen ylitseen sellaisella väkivallalla, joka sai ihmiset heti harkitsemaan uudelleen, miltä huippukärpässarjan ottelija voi näyttää. Sitten tulivat takaiskut. Jussier Formiga voitti hänet ja muistutti kaikille ongelmasta, joka seuraa raakaa fyysistä lahjakkuutta eliittitasolla: kun kohtaat miehiä, jotka eivät panikoi, yksityiskohdat alkavat ratkaista kaiken. Se tappio oli hänen uralleen hyväksi julmalla tavalla. Se pakotti hänet terävöittämään kurinalaisuutta vaaran ympärillä. Hän ei voinut enää luottaa pelkkään voimaan. Hänen täytyi tulla vaikeammaksi lukea, vaikeammaksi ohittaa asemoinneissa ja vaikeammaksi jäähdyttää kolmen erän aikana.

Hän teki juuri niin. John Moraga. Alexandre Pantoja. Tim Elliott. Joseph Benavidez. Erilaisia nimiä, erilaisia ongelmia, mutta sama laaja käsitys siitä, että Figueiredosta tuli yhä kokonaisempi menettämättä väkivaltaa, joka teki hänestä erityisen alun perinkin. Ja Benavidez-tarina on yksi keskeisistä paikoista, joissa hänen elämänsä ja uransa törmäävät erityisen raa'alla tavalla. Ensimmäisen ottelun piti kruunata uusi UFC:n kärpässarjan mestari. Figueiredo voitti, mutta koska hän ei päässyt painoon, hän ei voinut ottaa vyötä. Se on yksi rumimpia iltoja, joita ottelija voi elää läpi. Voitat ottelun, pysäytät kunnioitetun veteraanin ja lähdet silti ilman täyttä palkintoa, koska oma kehosi ja oma valmistautumisesi pettivät hetken.

Deiveson Figueiredo kärpässarjan mestaruustaival

Tuosta ensimmäisestä Benavidez-ottelusta olisi voinut tulla arpi. Monelle ottelijalle siitä olisi tullut. Painon missaaminen mestaruusottelussa on sellainen asia, joka jää nimeesi ja saa ihmiset kyseenalaistamaan kurinalaisuutesi yhtä lailla kuin kykysi. Figueiredo joutui kantamaan sen. Hän joutui kuuntelemaan sekä aiheellista että laiskaa kritiikkiä samaan aikaan. Sitten hänen oli mentävä takaisin uusintaotteluun ja korjattava tarina. Hän teki sen. Hän päätti Benavidezin uudelleen, ja tällä kertaa hän lähti kiistattomana UFC:n kärpässarjan mestarina. Sillä oli paljon suurempi merkitys kuin itse vyöllä. Hän oli muuttanut yhden uransa turhauttavimmista illoista todisteeksi siitä, että hän pystyi selviytymään omista virheistään ja seisomaan silti divisioonan huipulla. Hänestä tuli myös ensimmäinen brasilialainen, joka voitti UFC:n kärpässarjan mestaruuden, mikä teki hetkestä vieläkin suuremman kotimaassa.

Sitten tuli jakso, joka määrittää sen, miten ihmiset tulevat aina puhumaan hänestä: Brandon Moreno. Yksi ottelu olisi riittänyt tekemään molemmista miehistä keskeisiä hahmoja divisioonan historiassa. Neljä ottelua teki mahdottomaksi erottaa heidän nimiään aikakaudesta. Ensimmäinen päättyi enemmistöratkaisuun, ja jo se tulos kertoi paljon. Figueiredolla oli hetkensä, joissa hän oli määrätietoinen ja väkivaltainen. Morenolla oli tempoa, sitkeyttä ja kieltäytyminen olemasta pelästynyt. Divisioonalla oli yhtäkkiä jotain, mitä siltä oli puuttunut. Todellinen kilpailu, jossa molemmat miehet näyttivät mestareilta, vaikka vain yksi virallisesti piti vyötä.

Toinen ottelu käänsi tarinan rajusti. Moreno pakotti Figueiredon luovuttamaan ja otti mestaruuden. Se oli tuskallinen tappio, koska se sai kilpailun ensimmäisen luvun tuntumaan keskeneräiseltä väärään suuntaan. Figueiredo ei häviänyt jollekin tekaistulle sadulle. Moreno oli todellinen, tyyni ja kehittyi juuri oikeaan aikaan. Mutta Figueiredolle se tarkoitti silti divisioonan katsomista jälleen alhaalta sen jälkeen, kun hän oli taistellut niin kovasti päästäkseen huipulle. Ainoa todellinen vastaus siihen oli jatkaa eteenpäin, ja hän teki niin.

Kolmas ottelu on yksi hänen uransa tärkeimmistä illoista. Hän voitti Morenon ja otti vyön takaisin. Ei ihmeellisellä lopetuksella. Ei millään satunnaisella heilahduksella. Hän sai mestaruuden takaisin kärsivällisyydellä, ajoituksella ja juuri riittävällä hallinnalla saadakseen äärimmäisen tiukan tarinan kallistumaan takaisin hänen suuntaansa. Tuo toinen mestaruuskausi on tärkeä, koska se todisti, että hän oli muutakin kuin yhden kauden mestari. Hän saattoi menettää kruunun parhaalle mahdolliselle kilpakumppanille ja rakentaa silti itsensä takaisin mieheksi, joka seisoo kärjessä.

Sitten tuli neljäs ottelu, ja Moreno voitti jälleen. Se on se osa kilpailua, joka kertoo eniten molemmista miehistä. Figueiredo ei epäonnistunut siksi, ettei ollut koskaan tarpeeksi hyvä. Hän hävisi, koska divisioonassa oli toinen suuri ottelija hänen edessään täsmälleen samaan aikaan. Tällaiset kilpailut voivat tuntua julmilta, koska ne pitävät parhaat vuotesi sidottuina mieheen, joka ymmärtää urasi lähes yhtä syvällisesti kuin sinä itse. Jokainen tekemäsi säätö muuttaa omaa tulevaisuuttasi. Jokainen tiukka erä kantaa mukanaan vuosien kertynyttä muistia. Figueiredo ja Moreno elivät juuri tuollaista kilpailua.

Nuo ottelut muuttivat myös tapaa, jolla ihmiset näkivät Figueiredon teknisesti. Uran alkuvaiheessa mestaruuskaudella hänet nähtiin usein ensisijaisesti tuhoajana, jolla oli mestaruustason fysiikka. Moreno-sarja pakotti kaikki näkemään kokonaiskuvan laajemmin. Hänen oli rytmitettävä itsensä, mietittävä etäisyyttä, ratkaistava mies, joka ei murtunut paineen alla, ja jatkettava taistelemista sellaisen pitkän kilpailusuhteen aiheuttaman stressin läpi, joka syö yksinkertaisemmat mestarit elävältä. Hän ei voittanut kaikkia neljää ottelua, mutta hän jätti ne näyttäen yhdeltä UFC:n historian määrittävimmistä kärpässarjalaisista. Sillä on väliä. Jotkut mestarit tulevat historiallisesti tärkeiksi, koska he hallitsevat kaikkia puhtaasti. Toiset tulevat tärkeiksi, koska yksi kilpailusuhde vetää esiin jokaisen kerroksen heistä. Figueiredo kuuluu toiseen tyyppiin yhtä lailla kuin ensimmäiseen.

Ja kaiken tämän yllä leijui koko ajan vielä yksi ongelma. Paino. Figueiredo näytti kärpässarjassa aina mieheltä, joka kantoi liikaa kokoa divisioonaan nähden. Kun se toimi, se antoi hänelle raa'an fyysisen edun. Kun se ei toiminut, se muutti otteluviikon omaksi vihollisekseen. Painonpudotukset eivät ole vain numeroita. Ne muuttavat energiaa, päätöksentekoa, tahtia ja tapaa, jolla ottelijan parhaat työkalut kestävät, kun kolmas erä alkaa. Figueiredo eli sillä rajalla vuosia. Vyö teki siitä sen arvoista. Kilpailusuhde teki siitä sen arvoista. Lopulta keho alkoi esittää vaikeamman kysymyksen.

Tuon kärpässarjan jakso pitää sisällään hänen uransa vahvimmat ja vaikeimmat osat yhtä aikaa. Siinä on vyö, väkivalta, kilpailusuhde, lunastus ja turhautuminen. Siinä on myös emotionaalinen totuus siitä, millainen mestari hän oli. Figueiredo ei koskaan tuntunut sulavalta yritysmäiseltä tittelinhaltijalta. Hän tuntui vaaralliselta, hieman arvaamattomalta, ja mukana oli aina mahdollisuus, että ottelu voi muuttua rumaksi sekunnissa. Häviöissäkään se vaara ei oikeastaan koskaan jättänyt häntä. Vastustajien oli pakko kunnioittaa giljotiinia, vastaiskuja, potkuja jalkoihin, voimanpurkauksia ja yksinkertaista tosiasiaa, ettei kärpässarjalaisten kuuluisi lyödä niin kuin hän lyö.

Figueiredo vs Moreno

Jos jokin osa hänen urastaan tullaan toistamaan ikuisesti, se on Moreno-vastakkainasettelu. Neljä ottelua painoluokassa, jossa pitkät vastakkainasettelut harvoin pysyvät näin merkityksellisinä näin kauan. Heidän nimensä lukittuivat yhteen, koska he olivat niin erilaisia ja silti niin täydellisesti toisilleen sopivia sinä aikana, jonka he jakoivat. Moreno toi mukanaan nuoruutta, aktiivisuutta, sitkeyttä ja eräänlaista hyväntahtoista itsepäisyyttä, joka teki hänen pelottelustaan mahdotonta. Figueiredo toi mukanaan uhkaavuutta, kompaktia väkivaltaisuutta, veteraanin kovuutta ja mestarin varmuutta siitä, että jos yksikin puhdas aukko ilmaantuisi, koko ottelu voisi romahtaa hänen edukseen.

Ensimmäinen ottelu tuntui löydöltä. Toinen tuntui käännekohdalta. Kolmas tuntui toipumiselta. Neljäs tuntui vastakkainasettelun lopulliselta kovalta totuudelta. Figueiredolle koko sarja oli sekä lahja että taakka. Se antoi hänelle ottelut, jotka tekivät hänen mestaruusvuosistaan unohtumattomia. Se myös piti vyön sidottuna ainoaan vastustajaan, joka saattoi vetää hänet uuvuttavimpaan todistelun muotoon. Ei nopea puolustus, ei puhdas mestaruuskausi eri haastajia vastaan, vaan sama eliittiottelija yhä uudelleen, kunnes koko divisioona alkoi tuntua rakentuvan sen kysymyksen ympärille, kumpi heistä oli sinä iltana hieman parempi.

Siksi Figueiredon perintö 125 paunassa kestää niin hyvin, vaikka hänellä ei ollutkaan pitkää keskeytymätöntä mestaruuskautta. Hän ei koskaan ollut mikään väliaikainen mestari. Hän oli keskeinen hahmo yhdessä divisioonan mieleenpainuvimmista jaksoista. Hän toi raakuutta kärpässarjaan tekemättä siitä typerää. Hän toi vastakkainasettelua tulematta itseään toistavaksi. Hän toi mestaruuspaineita menettämättä sitä karkeutta, joka teki hänestä vaarallisen jo ennen kuin hän koskaan piti vyötä. Se ei ole helppoa kevyemmissä sarjoissa, joissa tyylit voivat litistyä ja haastajat muistetaan usein enemmän ahkeruudesta kuin unohtumattomuudesta. Figueiredo oli unohtumaton.

Lopulta kuitenkin divisioona ja hänen kehonsa koko vetivät hänet kohti kääpiösarjaa. Siirrosta olisi helposti voinut tulla surullinen loppuluku entiselle mestarille, joka saapuu liian vanhana, liian kuluneena ja liian heikentyneenä merkitäkseen paljoakaan isommassa divisioonassa. Sen sijaan se herätti hänet henkiin. Ensimmäinen merkki tuli Rob Fontia vastaan. Figueiredo voitti ja näytti mieheltä, jonka oli annettu hengittää jälleen. Näkyvää rasitusta oli vähemmän, vähemmän sitä tunnetta, että hän raahasi itseään äärirajoille jo ennen ottelun alkua. Nopeus kesti. Voima välittyi. Uusi luku näytti yhtäkkiä todelliselta.

Deiveson Figueiredo kääpiösarjassa

Ylöspäin siirtyminen muutti välittömästi hänen uransa sävyä. Hän ei ollut enää "entinen kärpässarjan mestari, joka yrittää nähdä, onko hänellä mitään jäljellä". Hän alkoi näyttää todelliselta ongelmalta kääpiösarjassa. Cody Garbrandt sai sen selville UFC 300:ssa, kun Figueiredo kuristi hänet. Sitten tuli Marlon Vera, toinen merkittävä nimi, ja Figueiredo voitti myös hänet. Ne voitot olivat tärkeitä, koska ne tekivät siirrosta enemmän kuin pelkän kuriositeetin. Hän ei vain selviytynyt uudessa luokassa. Hän otteli nimiä vastaan, joilla oli siinä edelleen merkitystä.

Bantam-sarjan vaihe terävöitti myös käsitystä siitä, mitä vastaan hänen koko uransa oli flyweight-sarjassa taistellut. 135 paunassa Figueiredo näytti luonnollisemmalta. Runko kävi enemmän järkeen. Rytmi näytti vähemmän rasittuneelta. Hänellä oli edelleen sama vanha terävyys vaihdoissa, mutta oli vähemmän tunnetta siitä, että keho kävi jo toista vastustajaa vastaan ennen kuin häkin ovi sulkeutui. Se ei automaattisesti tee sarjasta helpompaa. Bantam on syvempi ja nopeampi eri tavoilla. Mutta se teki hänestä fyysisesti helpommin luotettavan otteluviikosta otteluiltaan.

Oli yhä vaikeita oppitunteja odottamassa. Petr Yan voitti hänet. Cory Sandhagen pysäytti hänet polvivamman jälkeen. Umar Nurmagomedov voitti hänet rankan otteluviikon jälkeen, johon kuului myös punnituksen epäonnistuminen. Ne tappiot ovat osa totuutta. Figueiredon ura ei ole koskaan rakentunut vaikeiden tilanteiden välttelylle. Hän kävelee niihin yhä uudelleen. Ja joka kerta kun hän tekee niin, kysymykset häntä kohtaan muuttuvat rehellisemmiksi. Kuinka paljon vanhasta räjähtävyydestä on vielä merkitystä 135 paunassa? Voivatko hänen taitonsa ja kokemuksensa kantaa häntä suurempia eliittimiehiä vastaan? Onko Figueiredon bantam-versio uran myöhäinen nousu vai yksinkertaisesti viimeinen vaarallinen jakso ennen kuin toisen sarjan kärki kasvaa liian suureksi?

Ne ovat vaikeita kysymyksiä, mutta ne eivät pienennä sitä, mitä siirto itse sai aikaan. Se antoi hänen uralleen toisen näytöksen, jota monet entiset flyweight-mestarit eivät koskaan löydä. Hänestä tuli jälleen merkityksellinen. Hän pakotti uuden vastustajaryhmän kohtaamaan tyylinsä. Hän lakkasi olemasta mies, jonka parhaat vuodet olivat sidoksissa vain Morenoon ja 125 paunan vyöhön. Nyt hänellä oli toinen ansioluettelo rakentumassa ylemmäs, ja se laajensi koko uran muotoa.

• Hän nousi vaikeasta elämästä Pohjois-Brasiliassa ja rakensi itsensä työn kautta ennen kuuluisuutta.
• Hänestä tuli kaksinkertainen UFC:n flyweight-mestari ja ensimmäinen brasilialainen, joka piti kyseistä vyötä.
• Neljän ottelun rivaliteetti Brandon Morenon kanssa määritti hänen prime-vuosiensa vaikeimmat ja tärkeimmät vuodet.
• Siirto bantam-sarjaan antoi hänelle toisen vakavan luvun hitaan huipulta hiipumisen sijaan.

Hänen uransa kokonaiskuvassa on jotain hyvin inhimillistä. Se ei ole siisti. Se ei ole mestarin puhdas nousu, jossa voitetaan vyö, päihitetään kaikki ja poistutaan ennen vaikeiden vuosien alkua. Siinä on painon epäonnistumisia, rivaliteetin kipua, mestaruuden takaisinvoittoja, kehon muutoksia, sarjasiirtoja ja sellaista toistuvaa uudelleenarviointia, johon vain itsepäiset ottelijat ovat valmiita. Se tekee siitä todellisemman. Figueiredon tarina ei ole yksinkertainen kunnian juoksu. Se on ottelijan elämä. Sotkuinen. Fyysinen. Ylpeä. Täynnä väkivaltaa ja sopeutumista.

Siksi hänen paikkansa UFC:n historiassa pysyy vahvana, vaikka myöhemmät luvut jatkaisivatkin muuttumista. Kärpässarjassa hän auttoi määrittelemään uudelleen, miltä divisioona voi näyttää. Kääpiösarjassa hän todisti, ettei ollut valmis, kun mestaruusvuodet päättyivät. Molemmissa divisioonissa hän kantoi mukanaan samaa peruslaatua. Miesten täytyi tuntea hänet. Heidän täytyi kunnioittaa voimaa, etujalan painetta, äkillistä luovutusvaaraa ja yksinkertaista tosiasiaa, että hän ei koskaan astunut häkkiin näyttäen kiinnostuneelta turvallisesta teknisestä illasta.

Kun ihmiset muistavat Deiveson Figueiredon, he muistavat vyöt, Morenon vastakkainasettelun, painonpudotuskiistan, paluun valtaistuimelle ja toisen elämän kääpiösarjassa. Heidän tulisi muistaa myös laajempi kuva. Mies vaikeista oloista. Taistelija, joka teki tavallisia töitä ennen kuin laji maksoi hänelle takaisin. Mestari, joka ei koskaan näyttänyt mukavalta mukavuudessa. Pienemmän painoluokan taistelija, joka toi isomman painoluokan uhkaa huoneeseen. Siksi ura pysyy kiinnostavana. Hän ei koskaan tuntunut vain yhdeltä hyvältä taistelijalta, joka kulki divisioonan läpi. Hän tuntui aina ongelmalta.